Esiintyjät
Revive Conference kokoaa yhteen liudan energisiä huippu-artisteja, jotka nostattavat kattoon parhaan tunnelman sekä hienon kokonaisuuden. Tapahtuman puhujat hipovat tähtiä samalla vieden meitä syvemmälle siihen, mikä oikeasti merkitsee. Rautaiset ammattilaiset, syvällä kokemuksella tulevat inspiroimaan sinua ja kavereitasi.
Artistit

Immanuel
Immanuel on Roni Samuelin (Roni Lempiäinen) ja Mikavelin (Mikael Meklin) Keravalla alkuvuodesta 2012 perustama hiphop-duo. Kaksikon debyyttialbumi ”Kilosanomaa” julkaistiin saman vuoden marraskuussa ja siitä vuosi eteenpäin ilmestyi ”Jumalanmiehii” albumi. Yhtyeen kappaleet ovat keränneet suoratoistopalveluissa miljoonia kuuntelukertoja. Immanuel julkaisee uuden albumin syksyllä 2023 ja uusia singlejä on luvassa ennen albumia.
Uusin single “G.O.A.T.” (Infinite Records) ja samaa nimeä kantava musiikkivideo julkaistiin syksyllä 2022. Kappaleella Immanuel reflektoi niin sanottua “Goat-statusta” jo sen nimestä lähtien luoden tälle aivan uudenlaisen merkityksen lauseella “God Over All Things”. Uusia julkaisuja on tulossa vuonna 2023.

KLS.
kls., pidemmin Kiitän Luojaani sinusta, on kiertänyt Suomea vuodesta 2004 soittaen yli 700 konserttia. 17-vuotiaan yhtyeen levyjä on myyty tuhansia ja kappaleet ovat striimanneet Spotifyssa yli 7 miljoonaa kuuntelukertaa. Monet yhtyeen laulut, kuten Kuningas Palaa, Teet Minusta Totta, Tanssi ja Aurinko Nousee, tuovat kerta toisensa jälkeen ihmiset yhteen kls:n keikoille. kls. julkaisi uusimman albuminsa syksyllä 2023.
Yhtyeen sanoma ja asenne ovat pysyneet samana alusta asti eli soittaa rehellistä rokkia, isolla asenteella ja suurella sydämellä, kanavoiden kunnian ja kiitokset Yläkertaan, jonne ne kuuluvat.

Jodahe
Jodahen musiikin sisältö puhuttelee ja inspiroi. Usko ja visio on kirkastunut ja se näkyy ja kuuluu kaikessa tekemisessä. Miljoona -kuuntelurajan rikkonut tekijä on valmis viemään jatkossakin taiteensa uudelle tasolle luoden musiikkia elämän jokaiseen hetkeen ja vaiheeseen.

Juhani Tikkanen
Laulaja-lauluntekijä Juhani Tikkanen julkaisi kolmannen albuminsa ”Pyssysankareita & kitaralaukkuja” syksyllä 2021.
Monet Juhani Tikkasen laulut, mm. ”Vuosia”, ”Mitä ois tietää” ja ”Tässä on kaikki” ovat soineet tiuhaan valtakunnallisissa radioissa.
Juhani Tikkanen kiertää Suomea yli sadan keikan vuositahdilla sekä kitaralla itseään säestäen, että taitavan ja soundirikkaan yhtyeensä kanssa. Juhanilla on upea taito tarjota jokaisella keikallaan yleisölle sekä iloa ja naurua, että myös lohtua.

Big Bless
BigBless tässä moi! Me ollaan popahtavaa räppiä tekevä gospeltrio Helsingistä!
Bändiin kuuluu nykyään Teku, Ponde ja Anton.
Meillä on etuoikeus olla mukana historian ensimäisessä Revive-tapahtumassa!
Tuu tsekkaa meidän keikka lokakuussa, me luvataan että energiaa ei Korjaamolta tuu puuttumaan!

Angela Meklin / Northwind Collective
Northwind Collective syntyi vuonna 2016 Rodrigo ja Saara Campoksen palvelutyön kautta. He kiersivät eri seurakunnissa ja tapahtumissa johtamassa ylistystä ympäri Suomen kutsumassa maatamme ylistämään, mutta kokivat, ettei heidän kuulunut tehdä tätä työtä yksin. Ylistäjistä ja soittajista, joiden sydän paloi näylle täyttää Suomi ylistyksellä, muodostui ylistyskollektiivi Northwind Collective ja myöhemmin myös seurakunta Northwind Church. Northwind Collective on julkaissut yhden live-albumin, Alttari-ep:n ja kaksi studiolevyä sarjasta Isä, Poika ja Pyhä Henki, jonka kolmas osa on tällä hetkellä työn alla.

Rodrigo Campos / Northwind Collective
Northwind Collective syntyi vuonna 2016 Rodrigo ja Saara Campoksen palvelutyön kautta. He kiersivät eri seurakunnissa ja tapahtumissa johtamassa ylistystä ympäri Suomen kutsumassa maatamme ylistämään, mutta kokivat, ettei heidän kuulunut tehdä tätä työtä yksin. Ylistäjistä ja soittajista, joiden sydän paloi näylle täyttää Suomi ylistyksellä, muodostui ylistyskollektiivi Northwind Collective ja myöhemmin myös seurakunta Northwind Church. Northwind Collective on julkaissut yhden live-albumin, Alttari-ep:n ja kaksi studiolevyä sarjasta Isä, Poika ja Pyhä Henki, jonka kolmas osa on tällä hetkellä työn alla.

Roni Samuel
Immanuel -duosta tutuksi tullut rap-artisti Roni Samuel julkaisi vuonna 2022 uusimman albumin Näkymätön kruunu. Nuorisopastorina työskentelevä artisti tahtoo rohkaista ja lohduttaa, innostaa ja sytyttää. Roni Samuelin musiikkia löydät Spotifysta ja YouTubesta.

Verkosto Kollektiivi
Verkosto Kollektiivi on Verkosto -seurakunnan muusikoiden ja lauluntekijöiden yhteisö, minkä tavoitteena on edistää ylistyskulttuuria luterilaisen kirkon sisällä.
Verkosto Kollektiivi palvelee seurakuntaa johtamalla ylistystä, mutta myös kirjoittamalla uusia kappaleita. Tunnetuin julkaisu on “Puolellamme”, mikä on myös Kollektiivin ensimmäisen albumin nimikkobiisi. Tämän lisäksi Kollektiivi on julkaissut myös toisen albumin: “Verkosto Kollektiivi”, sekä useita singlejä, joista tuoreimpina keväällä 2023 julkaistut “Läpi elämän” ja “Ei mikään”. Käy fiilistelemässä Verkosto Kollektiivin musiikkia Spotify:ssa ja kaikissa muissa suoratoistopalveluissa!
Puhujat

Dez Johnston
Dez Johnston johtaa Alpha Internationalin nuorisotyötä Euroopassa, Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa. Ennen kansainvälisiä vastuutehtäviään hän toimi pastorina ja Alfa Skotlannin toiminnanjohtajana. Dez on naimisissa Fin kanssa ja heillä on kolme lasta, Amber, Cody ja Finn. Perheen ja ruoanlaiton lisäksi Dez rakastaa musiikkia, Pleikalla pelaamista sekä erilaisia hattuja ja aurinkolaseja. Hänellä on myös kaksi vähän vastakkaista intohimoa: tosi vanhat kirjat ja uusien kommunikaatiotapojen löytäminen.

Perttu Pölönen
Perttu Pölönen on futuristi, tietokirjailija ja moniosaaja. Hän on keksinyt musiikinteorian opiskelua helpottavan Sävelkello-keksinnön, voittanut Euroopan suurimman nuorten tutkimuskilpailun, opiskellut tulevaisuuden teknologioita Piilaaksossa, perustanut koulutusalan yrityksen Myanmariin ja kirjoittanut kirjat Tulevaisuuden lukujärjestys ja Tulevaisuuden identiteetit. Vuonna 2018 huippuyliopisto MIT nimesi hänet 35 lupaavimman innovaattorin joukkoon Euroopassa.

Satu Lähteenkorva
Psykologi Satu Lähteenkorva tunnetaan valtakunnallisesti pysäyttävänä ja rohkaisevana puhujana. Hän on Suomen eturivin kouluttaja ihmisyyden ja elämän tasapainon kysymyksissä. Satun viimeisin kirja avaakin osuvasti persoonan yhteyttä hyvään ja merkitykselliseen elämään - kutsuttuna olemiseen persoonansa kautta ja kanssa! Näiden aiheiden äärellä pääset pysähtymään ja näkemään tarkasti, korjaamaan tai saamaan suuntaa tajuttavan syvällisesti.

Piispa Teemu Laajasalo
Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo on hiippakunnan 7. piispa. Piispa Laajasalo vihittiin tehtäväänsä 12. marraskuuta 2017. Piispa on hiippakunnan hengellinen ja hallinnollinen johtaja.

Johannes Saranpää
Johannes on aviomies, isä ja pastori, joka tunnetaan taitavana ja inspiroivana Kristus-keskeisenä kommunikoijana. Johanneksen suuri intohimo on lisätä arvoa ihmisiin sekä nähdä jokaisen pääsevän kiinni siitä, kuinka merkityksellisiä he ja heidän elämänsä todella ovat.
“Odotan Revive-konffaa suurella innolla ja mielenkiinnolla. Uskon, että päästään todistamaan jonkun uuden ja tuoreen syntymistä tuona iltana, enkä malta odottaa, että pääsen olemaan osa sitä, mitä Jumala tulee Revive Conferencen kautta tekemään”

Matti Hernesaho
Toimin nuorten aikuisten ja nuorten pappina Turussa. Revive Conferencessa aion rohkaista jokaista kristittyä astumaan rohkeasti esiin omassa kutsumuksessaan omilla armolahjoillaan rakentamaan Jeesuksen seurakuntaa.
Juontajat

Ina Lähteenmaa
Lidia Bogale
PÄÄLAVA
Rohkaisuryyppy on podcast ja yhteisö, jonka tavoitteena on viedä rohkaisun kulttuuria eteenpäin Suomessa ja olla tässä tehtävässä edelläkävijöitä.

Emma Autti
SIVULAVA
“Oon Emma Autti ja toimin pastorina tamperelaisessa Uusi Verso -yhteisössä. Työssäni teen jumalanpalvelusten lisäksi muun muassa sosiaalisen median sisältöjä ja oon mukana nuorten aikuisten Future-yhteisössä. Oon intohimoinen Jeesuksen ja talviurheilun ystävä. Somesta mut löytää nimellä @pastronautti”